
Maataloutta voi harjoittaa eri tavoin, siihen vaikuttaa lämpövyöhykkeet ja kasvillisuusalueiden rajat. Maatalous luokitellaan sen tehokkuuden mukaan. Se on joko intensiivistä (voimaperäinen maatalous, tuotto suurta/ha, maatilat melko pieniä, ihmistyövoimaa) tai ekstensiivistä (laaja-alaista, tuotto/ha pientä, isot tilat, koneet)
Italia kuuluu talvisateiden ilmaston maatalous- vyöhykkeeseen. Talvet ovat leutoja ja kosteutta riittää, varsinkin vehnä ja vihannekset kasvavat hyvin. Välimeren ilmasto mahdollistaa myös oliivien ja viinirypäleiden viljelyn. Italiassa Po-joki on maataloudelle korvaamaton, sen laakso on hedelmällinen ja tasangon keskiosaa voidaan keinokastella. Lisäksi maatalouteen sopivaa aluetta ovat jokilaaksot, kuten Arnon ja Tiberin varret. Suurin osa Italian maa-alasta on maatalouden käytössä ja 1,4 miljoonaa ihmistä eli yhdeksän prosentia työvoimasta työskentelee maatalouden parissa. Italia on myös maailman toiseksi suurin viinintuottaja ja samoin toiseksi suurin vehnän tuottaja. Italia on maailman johtavia latva- artisokkien ja oliivien tuottajamaa. Muita tärkeitä tuotteita ovat: sokerijuurikas, tomaatti, mantelit, pähkinät, sitrushedelmät ja peruna.
Italiassa maatalouden lisäksi myös kalastus on tärkeässä roolissa. Meri ympäröi Italiaa eri puolilta maata, ja sen rannikko seudut luovatkin oivan ympäristön kaloille. Anjovikset, sardiinit, makrillit ja äyriäiset ovat eniten pyydettyjä kalalajeja Italiassa. Ja niitä käytetään paljon hyödyksi italialaisessa keittiössä ja se on myös yksi tärkeimmistä vientituotteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti